Heikki Silvennoinen Yhteystiedot Galleria Kauppa Media/Press
Suomalainen todella pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan päivätyön sekä muusikkona että näyttelijänä.
Uransa alkupuolelta 1970- ja 1980- luvuilta hänet muistetaan useiden legendaaristen yhtyeiden kitaristina ja lauluntekijänä. Silvennoinen oli myös perustamassa 1980-luvun lopulla ensimmäistä merkittävää englanninkielistä blues-rockia soittavaa Q. Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös maamme rajojen ulkopuolella.
Samaan aikaan omaa vahvaa soolouraansa tehnyt Silvennoinen on
kuulunut vuonna 2002 perustettuun SF- Blues -yhtyeprojektin
peruskokoonpanoon. Suuren yleisön tietoisuuteen Silvennoinen nousi
1990-luvun alun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi
kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia. Päätoimisesti Heikki Silvennoinen
toimii kuitenkin muusikkona - kitaristina, säveltäjänä sekä tuottajana.
HEIKKI SILVENNOINEN BIO IN ENGLISH